Elokuvat.org — Kaikkien aikojen parhaat elokuvat

Olet täällä: Elokuvateatterit

Bio Marilyn (Seinäjoki)

Seinäjoella sijaitsevan Bio Marilynin puhelinnumero on (06) 423 5411 ja faksinumero (06) 4147 226. Marilynissä lipunmyynti aukeaa 30 minuuttia ennen päivän ensimmäistä elokuvanäytöstä. Näytössaleja on yhteensä kolme kappaletta, joista suurimmassa, Marilyn 1:ssä, on istumapaikkoja 298 kappaletta.

Elokuvat.org ei vastaa karttakuvan oikeellisuudesta. Mikäli tämän Bio Marilyn -esittelysivun sijainti kartalla vaikuttaa väärältä, siitä kannattaa vihjata palvelun ylläpidolle palautelomakkeen avulla tai kirjoittamalla kommentin alapuolelle.

Mielipiteet

Ulla Ahvalo 05. maaliskuuta 2016

Seinäjoelle pitäisi saada iso Finnkinon teatteri, jolloin elokuvatarjontakin monipuolistuisi. Nyt lakeudella, Suomen autoistuneimmalla seudulla, on lukuisia pikkukinoja(yhteiskunnan rahoilla digitalisoituja), jotka kaikki näyttävät härmäroskaa ja Bondeja. Edes yhteistyötä ei osata niin, että hajottaisivat tarjontaa. Pohjalainen yritteliäisyys on kunnioitettavaa, mutta elokuvaan se on liian pientä. Aivan kuten täällä oli aikoinaan pieniä vesilaitoksia, jotka tuottivat surkeaa vettä. Toki Marilynin ohjelmisto on monipuolisempi kuin seudun pikkukinojen, mutta keskittämällä toiminta yhteen, edustavaan teatteriin palvelu paranisi.

Kommentoitaessa julkaisua Bio Marilyn sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta tai nettisivujen osoitetta ei ole pakko laittaa. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.

Katsotko elokuvia mieluiten

Tilaa syöte:
RSS tai Atom
Selaa elokuvia

Suosituimpia elokuvia

  1. Upstream Color
  2. The Raven
  3. Medusan perintö
  4. Meeting Evil
  5. Lentsikat
Suosituimpia elokuva­teattereita
  1. Julia 1&2
  2. Kino Myyri
  3. Kinopirtti Kemi
  4. Kino Kirkkonummi
  5. Bio Rex Verkatehdas
Uusimmat kirjoitukset
  1. The Card Counter – Astetta syvällisempi elokuva kasinopelaamisesta
  2. Kärsiikö Netflixin kilpailukyky, jos se lopettaa alkuperäissisältöön investoimisen?
  3. Miksi teknologiasta on tullut entistä tärkeämpi elokuvateollisuudelle viime vuosina?
  4. Parhaat ja uudet HBO sarjat 2022
  5. Parhaat Netflix sarjat 2022 - Top 5 parasta sarjaa vuonna 2022

© Elokuvat.org 2024. Palvelu ei vastaa tietojen oikeellisuudesta vaikkakin pyrkii pitämään elokuvien esittelysivujen tiedot ajan tasalla ja virheettöminä. Huomasitko elokuvan tiedoissa epäkohdan, haluatko vihjata luettelosta puuttuvasta elokuvasta tai ehdottaa yhteistyökuviota? Ota yhteyttä.