Elokuvat.org — Kaikkien aikojen parhaat elokuvat

Olet täällä: Leffablogi

Uskomattomia leffafaktoja

Elokuvien maailmassa, ja etenkin Hollywood-elokuvien maailmassa, sattuu ja tapahtuu paljon valkokankaiden, kameroiden, kulissien ja roolihahmojen takana. Tässä on eräitä monille uusia ja osan mielestä ehkä hätkähdyttäviäkin leffafaktoja. Tiesitkö esimerkiksi, että E.T-elokuvan ilmestyttyä vuonna 1982 sitä kiellettiin Ruotsissa esittämästä alle 11-vuotiaille lapsille? Leffan ei katsottu olevan järkyttävä tai muutenkaan esittämiskelvoton, vaan koska elokuvan katsottiin sisältävän kohtauksia, joissa nuoria lapsia kohdellaan kaltoin.

Stunttimiehiä ja -naisia on tarvittu elokuvien tekemisessä jo elävien kuvien alkuajoista lähtien. Stunttihenkilöiden ala ryhtyi ottamaan nykyistä muotoaan vuonna 1903, kun Yhdysvalloissa entinen ratsusotamies maaniteltiin hoitamaan vaarallinen hevosen selästä putoamisen kohtaus.

Vuonna 1939 ilmestyneen The Wizard of Oz -elokuvan kuvauksiin värvättiin yhteensä 124 lyhytkasvuista ihmistä, tai kääpiötä. Yksi heistä putosi vessanpönttöön ja meinasi kirjaimellisesti hukkua sinne kokonaan.

Vuoden 1973 kauhuelokuvassa, alkuperäiseltä nimeltään The Exorcist, suomeksi Manaaja, eräässä sänkykohtauksessa riivattu pikkumimmi käänteli päätään lähes 360 astetta. Tuo trikki toteutettiin tyttöä muistuttavalla nukella. Nariseva ääni saatiin aikaiseksi vääntämällä vanhaa nahkalompakkoa mikrofonin äärellä.

Ensimmäinen värielokuva, joka toteutettiin Technicolor-tekniikalla, ilmestyi vuonna 1934. Elokuvan nimi on Becky Sharp.

Avatar on maailman hinnakkain leffa siinä mitä budjettiin tulee. Vuoden 2010 Avatar on myös tuottoisin elokuva kautta aikojen. Se ohitti vuoden 1997 Titanicin, vuoden 2003 Lord of the Rings: The Return of the Kingin ja vuoden 1993 Jurassic Parkin sekä vuoden 2004 Shrek 2:n.

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Uskomattomia leffafaktoja sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta tai nettisivujen osoitetta ei ole pakko laittaa. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.

Katsotko elokuvia mieluiten
Tilaa syöte:
RSS tai Atom
Selaa elokuvia

Suosituimpia elokuvia

  1. Upstream Color
  2. The Raven
  3. Medusan perintö
  4. Meeting Evil
  5. Lentsikat
Suosituimpia elokuva­teattereita
  1. Julia 1&2
  2. Kino Myyri
  3. Kinopirtti Kemi
  4. Kino Kirkkonummi
  5. Bio Rex Verkatehdas
Uusimmat kirjoitukset
  1. The Card Counter – Astetta syvällisempi elokuva kasinopelaamisesta
  2. Kärsiikö Netflixin kilpailukyky, jos se lopettaa alkuperäissisältöön investoimisen?
  3. Miksi teknologiasta on tullut entistä tärkeämpi elokuvateollisuudelle viime vuosina?
  4. Parhaat ja uudet HBO sarjat 2022
  5. Parhaat Netflix sarjat 2022 - Top 5 parasta sarjaa vuonna 2022

© Elokuvat.org 2024. Palvelu ei vastaa tietojen oikeellisuudesta vaikkakin pyrkii pitämään elokuvien esittelysivujen tiedot ajan tasalla ja virheettöminä. Huomasitko elokuvan tiedoissa epäkohdan, haluatko vihjata luettelosta puuttuvasta elokuvasta tai ehdottaa yhteistyökuviota? Ota yhteyttä.