Elokuvat.org — Kaikkien aikojen parhaat elokuvat

Olet täällä: Leffablogi

Parhaimpia leffasitaatteja

Nämä leffasitaatit menevät tietenkin parhaiten jakeluun heille, jotka ymmärtävät englantia ja etenkin englanninkielisiä sanontoja. Blogimerkinnässä listataan allekirjoittaneen mielestä parhaimpia elokuvissa mainittuja sanontoja, lausahduksia, huudahduksia. Lista on hyvin epätäydellinen. Sitaatit eivät ole parhausjärjestyksessä mitenkään päin. Listaa omat suosikkisi alapuolelle kommentoimalla.

I’m king of the world!
Kuullaan Titanicissa vuodelta 1997 Leonardo DiCaprion suusta.

Listen to them. Children of the night. What music they make.
Mainitsee Bela Lugosin näyttelemä Dracula.

I see dead people.
Kuullaan haamupojan Haley Joel Osmentin suusta elokuvassa The Sixth Sense vuonna 1999.

Bond. James Bond.
On maailmankuulu tokaisu James Bond -elokuvissa. Esitelty ensimmäistä kertaa vuonna 1962.

E.T. phone home.
Supattaa Pat Welshin näyttelemä E.T.

I’m going to make him an offer he can’t refuse.
Töksäyttää Marlon Brandon mafiaroolihahmo vuonna 1972.

May the Force be with you.,
toivottaa Han Solo, jota Harrison Ford näyttelee Star Warsissa.

Open the pod bay doors, HAL.
On epäluuloisen Keir Dullean näyttelemän miehen pyyntö elokuvassa 2001: A Space Odyssey.

A martini. Shaken, not stirred.
On koktailiohje James Bond -leffoissa.

Me Tarzan, you Jane.
Apinain kuningas Tarzan osoittaa näin olevan supliikkimies.

I’ll be back,
lupaa Arnold Schwarzeneggerin esittämä tappokone Terminator-elokuvissa.

Kommentoi ensimmäisenä

Kommentoitaessa julkaisua Parhaimpia leffasitaatteja sekä Nimi että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Sähköpostiosoitetta tai nettisivujen osoitetta ei ole pakko laittaa. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.

Katsotko elokuvia mieluiten
Tilaa syöte:
RSS tai Atom
Selaa elokuvia

Suosituimpia elokuvia

  1. Upstream Color
  2. The Raven
  3. Medusan perintö
  4. Meeting Evil
  5. Lentsikat
Suosituimpia elokuva­teattereita
  1. Julia 1&2
  2. Kino Myyri
  3. Kinopirtti Kemi
  4. Kino Kirkkonummi
  5. Bio Rex Verkatehdas
Uusimmat kirjoitukset
  1. The Card Counter – Astetta syvällisempi elokuva kasinopelaamisesta
  2. Kärsiikö Netflixin kilpailukyky, jos se lopettaa alkuperäissisältöön investoimisen?
  3. Miksi teknologiasta on tullut entistä tärkeämpi elokuvateollisuudelle viime vuosina?
  4. Parhaat ja uudet HBO sarjat 2022
  5. Parhaat Netflix sarjat 2022 - Top 5 parasta sarjaa vuonna 2022

© Elokuvat.org 2024. Palvelu ei vastaa tietojen oikeellisuudesta vaikkakin pyrkii pitämään elokuvien esittelysivujen tiedot ajan tasalla ja virheettöminä. Huomasitko elokuvan tiedoissa epäkohdan, haluatko vihjata luettelosta puuttuvasta elokuvasta tai ehdottaa yhteistyökuviota? Ota yhteyttä.