Elokuvat.org — Kaikkien aikojen parhaat elokuvat

Leffablogi (2/2)

Uskomattomia leffafaktoja

Elokuvien maailmassa, ja etenkin Hollywood-elokuvien maailmassa, sattuu ja tapahtuu paljon valkokankaiden, kameroiden, kulissien ja roolihahmojen takana. Tässä on eräitä monille uusia ja osan mielestä ehkä hätkähdyttäviäkin leffafaktoja. Tiesitkö esimerkiksi…

Parhaimpia leffasitaatteja

Nämä leffasitaatit menevät tietenkin parhaiten jakeluun heille, jotka ymmärtävät englantia ja etenkin englanninkielisiä sanontoja. Blogimerkinnässä listataan allekirjoittaneen mielestä parhaimpia elokuvissa mainittuja sanontoja, lausahduksia, huudahduksia. L…

Aladeen on hyvin pinnallinen hahmo

Sacha Baron Cohen on hauska mies kun hän on Ali G, Borat ja Bruno, mutta The Dictator -elokuvassa esitelty partasuu ei vaikuta edelliseen trioon verrattuna näin ensisilmäyksellä yhtä huolella rakennetulta hahmolta. Toukokuussa ilmestyvässä elokuvassa, joka o…

Apinoiden planeetan synnylle kakkososa

Rise of the Planet of the Apes on elokuvan nimenä aikamoinen sanahirviö. Sillä on nyt värvätty sanasepoksi Scott Z. Burns, joka ottaa hoitaakseen jatko-osan screenplayn kirjoittamisen. Apinoiden seikkailun kakkososassa tultaneen näkemään kädelliset pyrkimäss…

Paras kauhuelokuva kautta aikain?

Kysyttäessä kaikkien aikojen parasta kauhuelokuvaa, ei mitään tiettyä vastausta voida pitää oikeana, mutta eräät kauhuleffat nostavat niskakarvat pystyyn tehokkaammin kuin monet muut. Säikyttelykauhuelokuvien sarjassa Scream lienee yksi etenkin nuorison parh…

Prometheus on lupaava elokuva

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Suomen alueen valkokankaille saapuva Prometheus on kiehtovanoloinen tieteis- ja kauhuelokuva. Se on legendaarisen Alien-sarjan parissa suurelle maailmalle tutuksi tulleen Ridley Scottin ohjaama leffa, jonka työstäminen käynnisty…

Suomen elokuvahistorian hinnakkaimmat leffat

Suomen elokuvahistorian kallein elokuva lienee ollut juuri julkaisut sci-fi-komedia Iron Sky. Sen budjetti on tiettävästi ollut 7,5 miljoonaa euroa. Vastaavia summa eivät juuri muut suomalaiset elokuvatuotannot saaneet. Iron Sky sai hankituksi rahoitusta ens…

Mitkä ovat parhaita elokuvia?

Englanninkielisessä Wikipediassa on hauska artikkeli, joka on nimetty List of films considered te best. Se nimestään huolimatta pyrkii olemaan halkileikkaus eri organisaatioiden ja muiden tahojen parhaimmiksi listaamista elokuvista. Artikkeli tunnustaa hetki…

Filmgoerin kaltaisia arvostelusivustoja

Vaikka Filmgoer-sivusto on toiminut logonsa alla olevan sloganinsa mukaan vuodesta 1999, tutustuin siihen ensimmäistä kertaa vasta vuoden 2008 tai 2009 varrella. Olen seurannut sitä jokseenkin säännöllisesti leffa-arvosteluiden ja -julkaisujen vuoksi. Tämänl…

Suomessa ainakin 133 elokuvateatteria

Elokuvat.org-sivustolla listataan kaikkien aikojen parhaiden elokuvien lisäksi mahdollisimman kattavasti Suomessa toimivien elokuvateatterien yhteystietoja. Kukin elokuvateatteri saa oman esittelysivunsa ja tähän mennessä hakemistoon on kertynyt 133 elokuvat…

Katsotko elokuvia mieluiten
Tilaa syöte:
RSS tai Atom
Selaa elokuvia

Suosituimpia elokuvia

  1. Upstream Color
  2. The Raven
  3. Medusan perintö
  4. Meeting Evil
  5. Lentsikat
Suosituimpia elokuva­teattereita
  1. Julia 1&2
  2. Kino Myyri
  3. Kinopirtti Kemi
  4. Kino Kirkkonummi
  5. Bio Rex Verkatehdas
Uusimmat kirjoitukset
  1. The Card Counter – Astetta syvällisempi elokuva kasinopelaamisesta
  2. Kärsiikö Netflixin kilpailukyky, jos se lopettaa alkuperäissisältöön investoimisen?
  3. Miksi teknologiasta on tullut entistä tärkeämpi elokuvateollisuudelle viime vuosina?
  4. Parhaat ja uudet HBO sarjat 2022
  5. Parhaat Netflix sarjat 2022 - Top 5 parasta sarjaa vuonna 2022

© Elokuvat.org 2024. Palvelu ei vastaa tietojen oikeellisuudesta vaikkakin pyrkii pitämään elokuvien esittelysivujen tiedot ajan tasalla ja virheettöminä. Huomasitko elokuvan tiedoissa epäkohdan, haluatko vihjata luettelosta puuttuvasta elokuvasta tai ehdottaa yhteistyökuviota? Ota yhteyttä.